Miten arvioida fitnesstiimin paremmuutta?

Fitnessurheilussa keskustellaan usein siitä, mikä tiimi on paras. Ovatko mittarina pokaalit, pistelasku vai urheilijoiden kehitys? Tässä kirjoituksessa avaan teemaa erityisesti Team Voimalaitoksen näkökulmasta – millä mittareilla paremmuutta kannattaa oikeasti arvioida.

Miten fitnesstiimit eroavat seuroista?

Perinteiset urheiluseurat ovat yleensä rekisteröityjä yhdistyksiä, joilla on hallitus, työntekijöitä ja talkootoimintaa. Fitnesstiimit taas toimivat useimmiten yrityspohjalta, toiminimellä tai osakeyhtiönä.

Tämä tekee niistä kevytrakenteisia ja ketteriä: valmennus, palkkaus ja organisointi onnistuvat ilman raskasta hallintoa. Nykyajan kiireisessä elämässä tämä sopii hyvin – talkootyölle ei enää ole samanlaisia resursseja kuin ennen.

Fitnessurheilun kattojärjestö Suomessa on Suomen Fitnessurheilu ry, joka on yhdistys. Jotta urheilija voi kilpailla sen virallisissa kisoissa, hänen on kuuluttava johonkin hyväksyttyyn fitnesstiimiin.

Pistejärjestelmä – voisiko se toimia?

Fitnessskenessä nousee aika ajoin esille kysymys: mikä tiimi on oikeasti paras? Yksi tiimi on jopa tehnyt tilastoja kisamenestyksistä, ja monet nostavat someen omia saavutuksiaan. Oman osaamisen esille tuominen sosiaalisessa mediassa onkin valmentajille tärkeää mm. markkinoinnin ja uusien urheilijoiden tavoittamiseksi. Mutta millä mittarilla paremmuutta pitäisi arvioida ja olisi hyvä tuoda esille?

Monessa lajissa seurat kilpailevat keskenään pisteillä. Esimerkiksi kilpauinnissa seurapisteet ratkaisevat parhaan seuran. Myös kansainvälisissä IFBB:n (International Fitness & Bodybuilding Federation) arvokilpailuissa maat kilpailevat samalla logiikalla.

Suomessa fitnessurheilussa ei kuitenkaan ole käytössä seurakohtaista pistejärjestelmää Suomen mestaruuskilpailuissa. Sellainen olisi toki periaatteessa mahdollista toteuttaa: esimerkiksi Fitness Classic:ssa voitaisiin palkita paras juniori- ja Masters-seura, ja syksyn Nordic Fitness Expo:ssa paras yleisen sarjan tiimi.

Pisteitä voisi antaa sijoitusten mukaan (voittajalle 6 pistettä, kakkoselle 5 jne.) ja over all -voitosta bonuspisteitä. Järjestelmä olisi selkeä, mutta käytännössä isot tiimit hallitsisivat – pienillä tiimeillä ei olisi mahdollisuutta kokonaisvoittoon, vaikka menestys suhteessa olisi hienoa. Tämä herättää kysymyksen ylipäänsä pistemittauksesta hyvänä mittarina seuramenestykselle.

Yksi kisatiimi onkin jo vuosia sitten tehnyt omaa tilastoa tiimien keskimääräisistä sijoituksista. Se olisikin tasa-arvoisempi tapa pisteyttää fitnesstiimejä kuin ns. perinteinen pistelasku, joka suosii suuria urheiluseuroja tai tiimejä.

Olipa mittaustapa millainen tahansa, hyvät sijoitukset kilpailussa varmasti kertovat jotain hyvää valmennuksesta ja ylipäänsä tiimistä tai urheiluseurasta. Erilaisten pisteisiin ja sijoituksiin keskittyvien mittaustapojen kohdalla voidaan kuitenkin kysyä, onko se riittävä tapa arvioida fitnesstiimien paremmuutta. Voisiko olla jotain syvemmälle meneviä tapoja?

Voiko pokaaleilla mitata menestystä?

Hyvää tiimiä ei nähdäkseni määrittele vain palkintosijat. Menestyksen taustalla on paljon muutakin kuin esimerkiksi laadukas valmennus. Esimerkiksi geeniperimä on lajissa ylivoimaisesti suurin menestystä selittävä tekijä. Keskinkertaisellakin valmennuksella hyvän lajinomaisen kehon omaava urheilija voi nousta korkealle.

Lisäksi on hyvä huomata, että osin geeniperimän ansiota on myös se, millainen on urheilijan temperamentti tai luonteenpiirteet. Samoin geeniperimä vaikuttaa lihasmassan kasvattamiseen ja rasvanpolttoon. Geeniperimän keskeisyys kertookin, ettei pelkkä pokaalien ja palkintosijoitusten laskeminen kerro koko totuutta tiimin tai valmennuksen laadusta.

Jos nimittäin haluaa pelkkiä mestareita ja ulkoista menestystä, kannattaa valita urheilijoiksi vain geeniperimältään ja työmoraaliltaan huippuja. Jos taas tärkeämpää on kasvu ihmisenä, voi valintakriteereihin kuulua myös esimerkiksi halu kehittyä monipuolisesti.

Valitettavasti urheilussa yleisellä tasolla katse kiinnittyy usein vain ns. virallisiin tuloksiin. Valmentajan putkinäkö ja liian iso menestyksen nälkä voivat pahimmillaan johtaa urheilijoiden esineellistämiseen "suorituskoneiksi". Silloin urheilijan arvo määrittyy vain sijoitusten perusteella. Näen tämän ongelmallisena ja pahimmissa tapauksissa jopa vastenmielisenä. Onneksi tässä asenteet ovat nähdäkseni koko ajan muuttuneet parempaan ja terveempään suuntaan – myös fitnessurheilussa.

Valmentajan tulisikin aina huomioida, että urheilija on aina ennen kaikkea tunteva ja ajatteleva yksilö omine erityispiirteineen ja haaveineen – ei esimerkiksi valmentajan egon jatke. Urheilijan esineellistäminen etenkin pitkällä tähtäimellä myös lopulta tappaa yhden tärkeimmän asian urheilussa: liikunnan riemun. Siksi jopa aikuisten kilpaurheilussa tulisi aina säilyttää tietty leikinomaisuus ja hauskuus. Erityisen tärkeää olisi muistaa, että ihmisenä kasvu fyysisesti ja psyykkisesti on usein niin urheilijalle kuin valmentajallekin pitkällä tähtäimellä kaikkein paras ja kestävin palkinto.

Urheilun syvempi rikkaus

Olen itse kokenut, että kilpaurheilu ja etenkin fitnessurheilu voi olla koko elämän rikastuttaja, ei pelkkä väline voittoihin. Minulle urheilu on ollut jo nuoresta lähtien erinomainen tapa selviytyä elämän haasteista ja valmistautua kohtaamaan ne. Lukuisat palkinnot eivät ole mitään verrattuna siihen, miten valtavan myönteisen tavan urheilu on antanut kasvaa ihmisenä niin fyysisesti kuin henkisesti.

Urheilu ohjaakin parhaimmillaan mm. terveiden rutiinien rakastamiseen, itsen ja muiden kannustamiseen, mielen ja kehon vahvistumiseen, itsensä ylittämisen kokemuksiin, upeaan yhteisöllisyyteen sekä ihmissuhteisiin jne. Itselleni urheilusta saadut palkinnot ovatkin ennen kaikkea kuin matkamuistoja omasta onnistumisesta, hienoista kokemuksista ja hyvistä hetkistä muiden kanssa.

Urheilu myös opettaa erinomaisia taitoja koko elämää varten: pettymysten sietoa, kovaa työmoraalia, innostavaa asennoitumista haasteisiin, muiden ihmisten kunnioittamista jne. Lisäksi urheilu voi olla jopa filosofinen tai henkisesti mielekäs tapa kasvaa ihmisenä.

Siksi omassa tiimissäni Team Voimalaitos panostamme paitsi fyysiseen kehitykseen myös positiiviseen ilmapiiriin, kannustukseen ja urheilijan kohtaamiseen kokonaisena ihmisenä. Tulospuolella tämä ei ole ollut este: jokainen urheilijamme on saavuttanut finaali- tai arvokisapaikan jokaisella kisakaudellaan. Lisäksi esimerkiksi Instagram-tililtämme @team_voimalaitos voit käydä seuraamassa, kuinka upeasti urheilijamme ovat kehittyneet.

Uskonkin vahvasti, että urheilijan kohtaaminen kokonaisvaltaisena ihmisenä ja ainutlaatuisena sekä arvokkaana yksilönä luovat pohjan myös kovalle kisamenestykselle. Silloin myös yhteinen matka kisalavalle muuttuu paljon hauskemmaksi ja myös merkityksellisemmäksi.

Lopuksi

Kun arvioit fitnesstiimin paremmuutta, kysy itseltäsi:

• Etsitkö pelkkiä pokaaleja?
• Vai paikkaa, jossa saat kasvaa urheilijana ja ihmisenä – sekä ennen kaikkea ainutlaatuisena yksilönä?
• Entä millä tavoin urheilijat kehittyvät fyysisesti ja psyykkisesti kyseisessä tiimissä?

Kilpailumenestys on toki minullekin tärkeää ja hyvä tavoite. Silti näen, että todellinen ja kestävä voitto on siinä, että niin urheiluja kuin valmentaja jatkuvasti kasvavat ja kehittyvät myös ihmisinä monella tapaa upean fitnessurheilun parissa. Meille Team Voimalaitoksessa on tärkeää, että urheilija kohdataan aina yksilönä ja että matka kisalavalle on yhtä merkityksellinen kuin itse kilpailu.

Team Voimalaitoksen valmentaja Jussi Koivisto

Ps. Pokaalitkaan eivät aina takaa (some)clouttia, ihailua tai rahaa. Niiden saavuttaminen edellyttää usein paljon muutakin.

Pps. Blogitekstin löydät myös täältä: fitnesspastor.com