TEAM VOIMALAITOS








TIETEESEEN PERUSTUVAA VALMENNUSTA, YHTEISÖLLISYYTTÄ, ILOA JA KANNUSTUSTA

Fitnessvalmennuksesta sanottua

Eveliina Ollikainen

Fitnesskisaaja, Wellness fitness

"Jussi on kannustava ja asiantunteva valmentaja, joka ottaa huomioon valmennettavien yksilölliset tarpeet. Hän jakaa arvokasta tietoa ja tsemppaa omille rajoille treeneissä. Perusliikkeiden lisäksi Jussi hallitsee hyvin erikoisempia liikkeitä ja erikoistekniikoita, jotka tuovat kivaa variaatiota yhteistreeneihin.

Jussi tukee valmennettaviaan kaikilla osa-alueilla. Hän antaa hyviä ohjeita paitsi treenaamiseen, myös ravitsemukseen, lepoon ja henkiseen jaksamiseen liittyen.

On ollut ilo olla Jussin valmennettavana. Olen valmennuksessa päässyt hyvin alkuun matkallani kohti tavotteita."

Essi Pulkkanen

Tanssija, valmentaja ja Personal Trainer sekä Jussin valmentajamentori 2-tason fitnessvalmennustutkinnon aikana

"Jussi on sosiaalisesti erittäin taitava ja voin kuvitella sen olevan suuri vahvuus myös valmentajana. Hän ei vain kuuntele, vaan kuulee, mitä ihminen vastapäätä kertoo. Me kaikki olemme erilaisia omine heikkouksineen ja vahvuuksineen. Erilaisine luonteineen ja tarpeineen. Usein kerromme tarvitsevamme jotakin, mutta edes itse emme ymmärrä tarvitsevamme jotakin muuta kuin mitä lähtökohtaisesti luulimme.

Minusta tuntuu, että Jussi kykenee näkemään ihmisen ´ulkokuoren´ alle ja ymmärtämään, minkälaista valmennusta juuri kyseinen henkilö tarvitsee. Hänen elämänkokemuksensa, psykologinen ymmärrys ja papin työn tuomat taidot ovat varmasti suuri vahvuus hänelle fitnessvalmentajana. Voin kuvitella, että Jussi näkee vaivaa sen eteen, että pystyy antamaan valmennuksessaan parastaan ja auttamaan valmennettavaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Jussi on päättäväinen toimissaan. Hän kulkee varmoin askelin kohti tavoitteitaan. Hän näkee maailman tavalla, johon harva pystyy tai uskaltaa. Tuo rohkeus ja periksiantamattomuus tarttua uusiin mahdollisuuksiin on ihailtavaa. Uskon, että hän pystyy välittämään samaa rohkeutta ja intoa myös valmentajana eteenpäin kasvavana motivaationa.

Valmentajamentorina tapaamistemme aikana huomasin entistä selkeämmin kuinka laaja ymmärrys Jussilla on ihmisestä kokonisuutena. Kuinka hän kykenee oleellisella tavalla yhdistämään tietouttaan mielen toiminnan puolella fitnessmaailmaan.

Uskon, että nykypäivän maailma tarvitsee enemmän Jussin kaltaisia valmentajia, jotka näkevät ihmisen kokonaisuutena ja lajille ominaisten vahvuuksien lisäksi pystyy valmentamaan ihmistä mindsetin kautta. Ajattelu ja oma mieli kun voi olla esteenä onnistumiselle tai vauhdittaa kohti tavoitteiden saavuttamista."

Eve Luhtala

Fitnesskisaaja sekä elintarvike- ja ravitsemustieteiden opiskelija sekä mm. Wellness Fitness SM-hopeamitalisti tulokkaissa.


"Jussi on valmentajana kannustava ja osaava. Hyvien treeniohjelmien ja ruokavalion suunnittelemisen lisäksi hän ottaa huomioon myös henkisen hyvinvoinnin. Jussin kanssa on helppo puhua tai kysyä mitä tahansa mieleen tuleekaan. Treenit hänen kanssaan ovat aina loistavia ja hän tsemppaa minua loppuun asti, kuitenkin huolehtien samalla oikeasta tekniikasta. Omien kokemustensa avulla Jussi osaa neuvoa erilaisissa tilanteissa liittyen esimerkiksi syömiseen, kilpailemiseen tai treenaamiseen."

Elisa Lappalainen

Body Fitness -kisaaja


"Jussi on kannustava valmentaja, joka haluaa urheilijan onnistuvan. Hän myös haluaa oppia valmentajana koko ajan lisää ja laajentaa omaakin osaamistaan. Hän perustaa treenimetodit tutkittuun tietoon. Vaikka olenkin ollut kisavalmennuksessa jo useamman vuoden aiemmin ja kisannutkin, sain Jussin kanssa uusia tekniikoita ja huiman kehityksen. Panostus erityisesti kohtiin, jotka itselläni olivat jäljessä lajiani ajatellen tuotti tulosta lyhyessä ajassa."

Milaydis Guerra Martinez, fitnessharrastaja ja tuleva fitnesskilpailija (Bikini Fitness)

"Jussi on hyvä valmentaja ja hyvä ihminen. Hänen kanssa on helpo jutella ja aina löydetään yhdessä keinoja erilaisiin tilanteisiin. Kun aloitin treenaamaan Jussin kanssa, olin juuri parantunut syömishäiriöistä ja masennuksesta. Silloin olin vielä kuitenkin alipainoinen. 

Valmennuksen aikana ja sen jälkeen olen pysynyt terveellisessä painossa. Terveelliset elämäntavat ovat olleet tavoitteeni ja niissä olen onnistunut, josta olen tyytyväinen. Seuraava tavoitteeni on päästä kilpailemaan lavalle Bikini Fitness -lajissa. 


Kiitos Jussi yhteisestä matkasta."

Jonatan Utriainen, Classic Physique ja Classic Bodybuilding -kilpailija (mm. SM-finalisti ja MM-edustuspaikka)

"Sosiaaliset taidot, tunneäly sekä laaja tietotaito fitneksestä tekevät Jussin valmennuksesta erinomaisen. Valmennuksessa tiedän saavani avun nopeasti ongelmatilanteissa. 

Aktiivinen yhteydenpito ja henkinen tuki on minulle henkilökohtaisesti tärkeää varsinkin kisaprepin loppuvaiheessa ja se onneksi onnistuu Jussin kanssa moitteettomasti.

Valmennuksessa pidän myös siitä, että Jussi ottaa hyvin huomioon minun toiveita esimerkiksi ruokavalion suhteen. Yhteistreenit Jussin kanssa on mukavia ja hänen kannustava ote valmennuksessa auttaa jaksamaan aina maaliin asti."

Lisa

Fitnessharrastaja

"Kehon muuttuminen omaa unelmaa kohti näkyy joka päivä ja olen enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen mitä saimme yhdessä aikaan. Kehityin urheilijana ja ihmisenä uudelle tasolle. Opin terveydellisistä vaikutuksista ja paljon liikesuorituksista, joka motivoi minua kokeilemaan uusia asioita ja siten nähdä mikä on minun keholle ja hyvinvoinnille parasta.

Tasaiset aikavälit ruokailussa pysyi ja on pysynyt hyvin, määrät vaihtelevat oman kulutuksen mukaan. Kokemuksena tämän on ollut yksi hienoimpia projekteja missä olen ollut mukana. Tavoite ´positiivinen kokemus´ saatiin toteutettua, paremmin kuin olisi osannut kuvitella. Oli kunnia olla valmennuksessa, kiitos Jussi."

Anni Mononen


"Valmennuksesta itselleni jäi positiivinen kokemus. Itselläni oli pitkä treenitausta takana, mutta sain kyllä yllätyttyä, miten paljon oli vielä opeteltavaa. Valmentajana Jussi on ammattitaitoinen ja oli suuri tuki valmennuksen aikana. Kolmessa kuukaudessa fysiikka parani ja käsitys fitnessmaailmasta aukeni. Suuri saavutus mielestäni oli liikkeiden opetteleminen oikein."

Sanna Lehtinen

Fitnessharrastaja

"Jussi kanssa treenaaminen on ollut monipuolisesti kehittävää. Samalla kun hän ohjaa hyvään treenaamiseen ja liikkeiden oikeanlaiseen suorittamiseen, hän myös kertoo motivaation lisäämiseksi myös sen, miksi liike tehdään ja jakaa muutenkin tietoa. Hänen kansaan on helppoa kommunikoida ja häneltä voi kysyä vaikeitakin kysymyksiä."

Nordic Fitness Expo 2022!

Syksyn pääkilpailut menivät hienosti Lahdessa. Kovimmasta suorituksesta vastasi Jonatan Utriainen, joka teki taktisen lajinvaihdon trendikkääseen ja upeaan Classic Physique -lajiin. Ensin hän raivasi kovatasoisesta alkukilpailusta tiensä finaaliin, jossa hän pääsi esittämään omaan musiikkiin tehdyn vapaaohjelman. Jonatanin vapari sai niin esiintymisen kuin musiikinkin osalta paljon suitsutusta yleisöltä ja jopa tuomarilta. Finaalissa Jonatan nappasi lopulta hienon viidennen sijan ja mukaan tarttui kotiin vietäväksi palkintopokaali. Isot onnittelut!

Jonatan myös kiristyi vielä paljon Vantaan kisoista ja periaatteessa nappasi heittämällä paikan myös Junioreiden MM-joukkueesta. Valitettavasti junnuja ei kuitenkaan lähetetä tänä vuonna MM-kisoihin. Syynä on se, että kilpailut pidetään epävakaassa Iranissa.

Tänä vuonna kisoissa oli Jonatanin lajin lisäksi poikkeuksellisen kova taso myös Classic Bodybuilding ja Body Fitness -lajeissa. Tiimimme bodyurheilija Elisa Lappalainen pääsi kisojen ehkä suurimpaan ja erittäin kovatasoiseen line upiin, joka koostui peräti 24 kovatasoisesta urheilijasta. Elisa ei valitettavasti päässyt isossa ja kovassa porukassa jatkoon. Tiimin koutsi kuitenkin onnittelee myös Elisaa upeasti menneestä kisakaudesta, jossa hän nosti omaa tasoaan todella hienolla tavalla! Kaikkein tärkeintä valmentajan mielestä fitnesissä onkin keskittyä omaan kehitykseen ja sen seurantaan, miten upeita muutoksia päämäärätietoisella treenaamisella voi omassa kehossaan saada. Siinä Elisa onnistui upeasti ja teki kaiken kisoja varten kuin malliesimerkkiurheilija. Isot onnittelut Elisalle!

Myös valmentaja Jussi Koivisto pääsi kisoissa pyörähtämään lavalle, mutta tällä kertaa runsaammassa vaatetuksessa. Hän piti messulavalla esitelmän "Määräävätkö geenit kaiken?" Palaute oli erittäin kannustavaa. Tämä olikin jo kolmas NFE, jossa valmentaja on luennoinut.





Syksy 2022 starttasi hienosti Vantaa Fitness Cupissa!

Syksyn kisakausi starttasi hienosti Vantaalla. Sieltä tiimimme kilpailijat Jonatan Utriainen ja Elisa Lappalainen pääsivät hienosti finaaliin ja saivat tuliaisiksi pokaalit. 

Lajeina heillä oli Classic Bodybuilding ja Body Fitness. Onnittelut molemmille ja tsemppiä syksyn pääkisohin (NFE), joissa tähdätään vielä parempaan kuntoon! 

Kumpikin urheilija myös jatkoi tiimin hienoa perinnettä, jossa jokainen tiimissä kilpaillut on yltänyt palkintosijoille. Saa nähdä, kuinka kauan tuo perinne jatkuu.



Kisamenestys jatkui huikeana kesällä 2021 Fitness Classicissa

Jonne on Suomen mestari!

Jonne Myllyniemi on Suomen mestari Men´s Physique -lajin Masters-sarjassa
Jonne Myllyniemi on Suomen mestari Men´s Physique -lajin Masters-sarjassa

Jonne Myllyniemi nappasi Suomen mestaruuden Fitness Classicissa! Jonne voitti upeasti Mastersien Suomen mestaruuden Mens´s Physique -lajissa. 

Ei voi muuta sanoa kuin, että uskomattoman kova mies tämä Jonne. Jokainen kerta hän tuo lavalle erittäin laadukkaan paketin - tällä kertaa ehkä kireämpänä kuin koskaan, vaikka oli poikkeuksellisen hankala Korona-vuosi. Jonne olikin näissä kisoissa ainoa kilpailijamme, mutta sitäkin suuremmalla syyllä hän on hyvä osoitus siitä, kuinka tiimistämme on jo lyhyessä ajassa tullut erittäin laadukkaita Suomen kärkipään menestyjiä!

Tiimin päävalmentaja Jussi Koivisto onnittelee isosti Jonnea koko tiimin puolesta! Olet todellakin mestaruutesi ansainnut.

Jonne Myllyniemi voiton jälkeen yhdessä päävalmentaja Jussi Koiviston kanssa - molemmat Men´s Physique -kisaajia
Jonne Myllyniemi voiton jälkeen yhdessä päävalmentaja Jussi Koiviston kanssa - molemmat Men´s Physique -kisaajia

Ensimmäinen kisasyksy 2020 oli menestys!

Juniori-ikäinen Eve Luhtala nappasi ensimmäisestä kisastaan tulokkaiden SM-hopeaa Wellness Fitness -lajissa!
Juniori-ikäinen Eve Luhtala nappasi ensimmäisestä kisastaan tulokkaiden SM-hopeaa Wellness Fitness -lajissa!

Tiimillä oli ensimmäisenä kisasyksynä 10 suoritusta, joista irtosi kuusi palkintosijaa. Parhaimmat saavutukset olivat Eve Luhtalalla ja Jonne Myllyniemellä. 

Vielä juniori-ikäinen Eve voitti ensimmäisessä kisassaan tulokkaiden SM-hopeaa Wellness Fitnesissä. Jonne taas Masters-ikäisenä nappasi yleisessä sarjassa peräti viidennen sijan SM-kisoissa Men´s Physique -lajissa kaikkein pisimpien miesten sarjassa (+182 cm). 

Jonne Myllyniemi oli Masters-ikäisenä peräti viides Men´s Physique:n yleisessä sarjassa
Jonne Myllyniemi oli Masters-ikäisenä peräti viides Men´s Physique:n yleisessä sarjassa

Team Voimalaitos tukee Sinua!


Team Voimalaitos keväällä 2022 (kuvasta puuttuu tiimin jäseniä)
Team Voimalaitos keväällä 2022 (kuvasta puuttuu tiimin jäseniä)

Tiimimme motto on "kannustaminen, tiede, ilo ja yhteisöllisyys". Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että haluamme fitnessin olevan kilpailumuodossaankin elämän ja oman lähipiirin elämänlaatua, terveyttä ja yleistä hyvinvointia parantava asia. 

Kilpailumuotoinen fitness sopii niille, jotka kaipaavat elämäänsä isompia päämääriä. Siinä voit saavuttaa unelmiesi fysiikan sekä mm. kokea sen innostuksen ja jännityksen, kun pääset esiintymään isollekin yleisölle. Fitness nimittäin kilpailumuotona kuuluu yhteen Suomen seuratuimmista urheilulajeista (mm. iltapäivälehdet sekä Yle Areenan kautta lähetetyt suositut SM-kisat).

Harrastusmuotoinen fitness taas sopii erinomaisesti niille, jotka haluavat optimoida oman hyvinvoinnin, kunnon, ulkonäön ja terveyden ilman kilpailullisia tavoitteita. Harrastusmuotoinen on fitness on myös matalan kynnyksen tapa kokeilla sitä, sopisiko kilpailumuotoinen fitness mahdollisesti omaksi lajiksi.

Pelkän fysiikan optimoimisen lisäksi haluamme olla enemmänkin kuin vain pelkkään kisamenestykseen tai pokaaleihin tähtäävä tiimi. Meille urheilu ja fitness on nimittäin hyvän elämän peruspilari. Niiden tarkoitus on antaa iloa, voimaa ja energiaa myös muuhun elämään. 

Tervetuloa mukaan kokeilemaan, josko tästä löytyisi juuri Sinullekin elämää merkittävällä tavalla paremmaksi muuttava laji!

Ps. Olemme myös vahvasti puhtaaseen urheiluun sitoutunut kisatiimi.

Ota yhteyttä!

TEAM VOIMALAITOS

+358 50 301 4627

koivistojussi@icloud.com

Instagram: team_voimalaitos

Facebook: Team Voimalaitos